Talvisota.                                                                                                                            

 

Tänään 30.marraskuuta vietämme Talvisodan alkamisen muistopäivää. 70 vuotta sitten hajosi Suomen noudattama turvallisuuspolitiikka pirstaleiksi. Olimme luottaneet Kansainliittoon ja Neuvostoliiton kanssa solmittuun hyökkäämättömyys-sopimukseen. Kumpikaan ei kyennyt estämään Neuvostoliiton hyökkäystä. Myös Saksa, jota olimme pitäneet ystävänä, hylkäsi meidät. On syytä muistaa, että kansainvälinen politiikka ei tunne lahjan antajaa eikä sen saajaa.

 

Talvisota oli itse asiassa toinen Vapaussota tai sen jatko-osa samalla tavalla kuin I ja II Maailmansota muodostivat yhden kokonaisuuden. Talvisodassa oli kysymys imperialistisen Neuvostoliiton raakalaismaisesta hyökkäyksestä pari vuosikymmentä aikaisemmin Venäjästä irtautuneen Suomen valtaamiseksi, sen itsenäisyyden murskaamiseksi ja Suomen kansan tuhoamiseksi, siirtämällä väestö jonnekin kauas ja asuttamalla maa venäläisväestöllä. Alkuvuodesta 1940 Stalin tilasi 25.000 suomalaiselle mm. upseereille ja suojeluskuntalaisille teloitukset Katynista.

 

Stalin ei halunnut esiintyä hyökkääjänä ja siksi hän kaivoi historian roskakorista esiin kolme asiaa; 42.AK sodanjulistuksen Suomelle 29.tammikuuta 1918 , Kansanvaltuus-kunnan ja sen kanssa 1.3.1918 solmitun valtiosopimuksen ja muokkasi näistä Terijoen hallituksen, jota Neuvostoliitto vaatimattomasti avusti yli puolen miljoonan miehen sotavoimalla.

 

Lenin ja Stalin olivat erityisesti pahoittaneet mielensä, koska Suomessa ensimmäisenä ”torpattiin” heidän ja kumppaneidensa idea maailmanvalloituksesta kommunismin varjolla. Ilmeisesti Suomen ja Baltian maiden valloitus oli pakko jättää myöhempään ajankohtaan, koska bolshevikkihallitus oli heikko ja Venäjän sotaväkikään ei ollut teräkunnossa. Sen sijaan Lenin kumppaneineen keskittyi tärkeimpään eli Georgian ja Ukrainan erkautumisen estämiseen. Näiden itsenäistyneiden valtioiden valloitusta ja alistamista   nimitettiin ”kansalaissodaksi” samoin kuin vastavallankumouksellisten eliminointia.

 

Monelle suomalaiselle poliitikolle sota tuli yllätyksenä. Kuitenkin lukuisat asiantuntijat ja erityisesti sotilaat olivat nähneet jo Vapaussodan lopputuloksessa viitteet Leninin ja Stalinin tyytymättömyyteen, että Suomi ja myös Baltian maat olivat irtautuneet Äiti – Venäjästä. Neuvostoliiton aikeista antoi viitteitä jo 1930-luvun puolivälistä alkaen tapahtuneet tunnustelut ”aluevaihdoista”. Saksan hyökkäys Puolaan loi otollisen tilaisuuden, jota Stalin ei jättänyt käyttämättä.

 

Syksyn neuvotteluilla ei ollut vaikutusta sodan alkamiseen. Neuvostoliitto käytti ajan poliittiseen painostukseen ja joukkojensa keskittämiseen. Jo maaliskuussa vuonna 1939 oli Puna-Armeija harjoitellut hyökkäystä Suomeen ja jo silloin oli harjoituksen alkutilanteessa todettu, että ”Karjalan Kannaksella 22.-23.07.1939 Mainilan kylän liepeillä sattui useita merkittäviä rajaselkkauksia sinisten joukkojen kanssa”.

 

Suomi saa kiittää itsenäisyytensä säilymisestä monia seikkoja ja tapahtumia.Suomensotaväki oli koulutettu hyvin ja varustettu mahdollisuuksien mukaan. Sotavarustuk-sessa oli kuitenkin ratkaisevia puutteita, mm. panssarintorjuntavälineitä ja tykistön ammuksia oli niukasti.

 

On paljon kritisoitu 1920- ja 30-lukujen puolustusmäärärahojen niukkuutta. Vapaussodan jäljiltä maan jälleenrakentaminen ja tarpeellisten - jo ennen sodan alkua päätettyjen, mutta sodan tekosyiksi  väitettyjen - yhteiskunnallisten uudistusten toteuttaminen vaativat myös runsaasti varoja. Silloinkin käytettävissä olleet varat olivat niukat tarpeisiin verrattuna, kuten olemme nykypäivinäkin saaneet havaita.

 

Stalin taipui rauhaan ilmeisesti siksi, että hän pelkäsi länsivaltojen tuloa Suomen avuksi. Kuitenkin jo kolmen viikon kuluttua Stalinille valkeni, että hän oli arvioinut tilanteen väärin. Suomen itsenäisyys kuitenkin pelastui ja siitä me tänä päivänä kiitämme Talvisodan taistelijoita ja heidän tukijoitaan kotirintamalla.

 

Alkuun